Tänään mä sain jäsenneltyä ajatuksiksi ja purettua sanoiksi sen, mikä mieltäni on jo toista viikkoa painanut. Olen ollut tavallista kärttyisämpi, sabotoinut painonpudotustani ja ollut jokseenkin alakuloinen. Pistin tämän hormonien, työkiireiden, remonttiärsytyksen ynnä muun piikkiin. Mutta ei.
Mä en halua soittaa lapsettomuuspoliklinikalle.
En halua laihtua, koska silloin minun täytyy soittaa.
Haluan lapsen, mutta polille soitto pelottaa niin perkeleesti.
Melkolailla ristiriitaiset fiilikset tänään. Haluan lapsen, äidiksi. Tietenkin, siksihän tässä ollaan, toivotaan ja surraan. Mutta en edelleenkään taida olla sinut sen kanssa, että tarvitsen siinä jonkun ulkopuolisen lääketieteellistä apua. Painonpudotuksen motivaatioksi riittää raskautuminen. Mutta hormonit, pistokset, ultraäänet, sörkkiminen, laskeminen, toivominen, tikuttelu ja pettyminen eivät motivoi. Olisin jo vaaditussa painossa, jos sillä hetkellä raskautuisin luomusti. Mutta nyt tuleva pelottaa liikaa ja lihavuus tuntuu olevan hyvä tekosyy olla kohtaamatta pelkoani.
Pelottaa tietenkin myös mahdollinen vastaanotto, kun joskus polille menen. Saanko jo kolmannen kerran määräyksen kotiin laihduttamaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ymmärrän mainiosti. Mäkin pelkäsin, mies pelkäsi, ja lykättiin tutkimuksiin ja hoitoihin lähtöä todella pitkään. Lääkärin pakeille mentiinkin vasta kun yritystä oli 3 vuotta takana. En todellakaan olisi ollut valmis aikaisemmin.
VastaaPoistaTuohon mennessä olin työstänyt lapsettomuutta päässäni sen verran, että olin oppinut hyväksymään sen osana elämänkaartani, ja olin myös kokeillut lähestulkoon kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset hoitomuodot. Seuraava looginen etappi oli hakea siihen apua lapsettomuusklinikalta.
Jos se vain suinkin on mahdollista, niin keskitä ajatuksesi nyt vain siihen painonpudotukseen ja anna itsellesi vielä vähän aikaa sulatella mahdollisia tulevia hoitoja. On paljon helpompaa kestää sörkkimiset, pistokset sun muut, kun on lähtenyt matkaan hyvällä ja toiveikkaalla mielellä eikä väkisin ja peläten tulevaa.
Voimia!