Hei!
Minäkin alan kiitellä projektista. Plussaa Halloweeniksi on turha odotella, joten pää pystyyn ja nenä kohti uusia pettymyksiä. Projektin toteutus oli minusta todella mukava ja varsinkin keskustelunavauksista pidin. Kävin lueskelemassa niitä ja minusta niissä käytiin melko hyvää, rakentavaa ja moninaista keskustelua.
Minä kuulun siihen joukkoon, jota moninaisten yrittäjien määrä ahdisti. Ketään syrjimättä, minulta vei innon yy koo kolmosen onnistumiset. Olen katkera ja minua hävettää, mutta en osaa olla onnellinen enkä iloinen näistä. En tosielämässä enkä virtuaalitodellisuudessa.
Lunan blogissa oli näemmä käyty moninaista keskustelua mahdollisesta kahden projektin toteutumisesta. Räsynukke, jonka aiemmin mainitsit mahdolliseksi vetäjäksi, on poistanut nyt bloginsa ja mitä ilmeisimmin ei ole vetämässä tällaista projektia. Harmi sinänsä, mutta ehkä hän seurailee hommaa taustalta. Lunan blogiin jo kommentoinkin, että mikäli kiinnostuneita löytyy, olen halukas vetämään pidempään yrittäneiden projektia. Lunan kommenttiboksissa oli käyty mielestäni hyvää keskustelua aiheesta sen molemmilta kannoilta.
Kilometrikommentin loppuun haluan kiittää sinua, olet ollut ihana ja tsemppaava projektinvetäjä! Kiitos Junna.
Mutta palatakseni vielä projektijuttuihin, haluaisin tietää teiltä "muutamia" asioita.
- Mikäli projekti toteutuu, millainen "raja" projektille asetetaan? Keskustelua on Lunan kommenttiboksissa käyty puolen vuoden rajasta aina vuoden rajaan. Virallisesti lapsettomaksi lääketiede lukee vuoden jälkeen, mutta mitä mieltä sinä olet?
- Kuinka pitkä projektin tulisi olla, onko sillä merkitystä?
- Kannattaisitteko ehdotusta projektiblogin luomiselle vai haluaisitteko päivitysten tapahtuvan vetäjän blogissa niinkuin tähänkin asti? Mikäli kannatatte projektille omaa blogia, haluatteko kirjoitusikeuden kaikille projektiin osallistuville vai vain vetäjälle? Kirjoitusoikeuden ollessa kaikilla kaikki projektilaiset voisivat lisätä blogiin postauksia halutessaan.
- Kuinka usein projektipäivityksiä kaivataan?
- Halloweeniksi haamu-proggiksessa on nyt kokeiltu uutena asiana keskustelunavauksia viikottain. Haluatteko jatkaa samantyylisiä keskustelunavauksia vai jotain aivan muuta? Mitä?
- Mitä muuta haluaisitte projektilta?
- Viimeisenä muttei vähäisimpänä, projekti tarvitsee alkaessaan jonkinlaisen nimen...
Moikka,
VastaaPoistaMä ilmottauduin jo tuohon toiseen projektiin, mutta mikään ei kai estä osallistumasta tähän toiseenkaan, jos sellainen tulee :) ? (ajattelin, että pitkään yrittäneistä kukaan ei halua alkaa vetäjäksi). Eli olen kiinnostunut.
Moi,
VastaaPoistaNapin tapaan minäkin jo ilmoittauduin Lunan projektiin, mutta jo aiemmin pähkäilin voisiko molempiin osallistua. Mielelläni lähden siis myös tähän projektiin.
1. Menen enemmistön mukana tässä. Lapseton on yhden vuoden jälkeen, mutta tunteet ratkaisee. Diagnoosikin vaikuttaa.
2. Projekti voisi olla pidempi, kun aikakäsitys on eri kuin vähemmän aikaa yrittävillä. Toisaalta sinä vetäjänä päätät, kuinka kauan jaksat vetää projektia. Toisaalta uusi blogi, jossa kaikki muokkaajina, voisi ratkaista tämän. Olla pysyvä sivusto, jonne voisi jopa ajan mittaan liittyä uusia pitkäaikaisyrittäjiä. Onhan tavoitteena saada rivistöt harvenemaan edes pikkuhiljaa.
3. Projektiblogi on ihan hyvä idea, mutta saisi olla kaikille avoin (siis luettavissa). Jos on kaikkien projektilaisten täydennettävissä, se myös vähentää vetovastuullisen (joka voisi myös olla tarpeen mukaan kiertävä vastuu) hommia. Toisaalta, myös nykysysteemi on täysin toimiva.
4. Projektipäivityksiä ei kaipaa välttämättä niin usein, 3. tai 4. viikon välein on minusta ihan riittävä.
5. Keskusteluita voi olla, mutta olisiko tässäkin rauhallisempi tahti hyvä?
6. Vertaistukea, ajatuksia, ideoita, muiden puolesta jännittämistä. Tsemppaamista. En osaa kaivata mitään erikoista.
7. Hiljaa hyvä tulee
Mielipiteitä siis on, mutta ei mitään ehdotonta mihinkään suuntaan.
Kiva, kun lähdet vetäjäksi!
Pidempään yrittäneiden projektiin olisin erittäin halukas osallistumaan. :) Ehdin jo lunalle ilmoittaa itseni hänenkin projektiin, mutta tuskin rinnakkaisosallistumisesta on mitään haittaa?
VastaaPoistaKiitos Pihla! Huomasin tekstisi vasta nyt. Blogissani on ilmoittautumiskutsu tähän "pidempään yrittäneiden" -projektiin ja linkki tähän keskusteluun.
VastaaPoista1. Toivoisin projektiin osallistuville vuoden yritysrajaa, oli raskautta hankaloittavaa diagnoosia tai ei. Enemmistö päättäköön tämän tai vetäjä, minulle ei ole väliä, mutta tämä on oma mielipiteeni asiasta:) Vuoden raja voi tietysti olla liukuva, ei kai siis haittaa jos on yrittänyt 9 kuukautta ja haluaa osallistua projektiin.
2. Pituuden voi vetäjä määritellä itse. Oman tuntemuksen mukaan.
3.Projektiblogi kuulostaa mielenkiintoiselta. Sellaista en ole vielä nähnyt ja onhan kiva että projektit eroavat toisistaan. Aina voi kokeilla jotakin uutta! Mitä muut ovat mieltä?
4. Kahden tai kolmen viikon välein on riittävä määrä projektipäivityksiä.
5.- 6.Keskustelunavauksia oli aika paljon ja ehkä kaikki eivät oikein päässeet keskusteluun mukaankaan kun ne olivat jo päättyneet. Ehkä jokin kuukauden teema voisi olla hyvä. Kaipaisin jotakin josta saisi voimaa jatkaa eteenpäin. Positiivisia asioita. Kannustusta. Tekemistä. Tukea.
7. Olet sanavalmis nainen. Keksit kyllä projektille nimen:)!
Hienoa että olet innostunut lähtemään vetäjäksi! Olen mukana projektissa, vaikka tarkoitus on viettää vähemmän aikaa blogeissa. Saa nähdä kuinka onnistuu..
Olin jo ajatellut, etten lähde enää kolmanteen projektiin, mutta nyt kun todellisuus iski päin näköä eli haamua ei tullut halloweeniksi, niin en kai osaa muutakaan, kun yrittää vaan.
VastaaPoistaVuoden raja/diagnoosi vois olla hyvä, varsinkin, kun on toinenkin projekti meneillään, niille ketkä ovat vasta aloittaneet yrittämisen.
En kaipaa kauheastikaan oheistoimintaa, vaikkakin keskusteluavaukset olivat kivoja (vaikken niihin ihan kauheen aktiivisesti kerinnyt Junnan projektissa osallistumaan). Projektipäivitykset niin usin kun jaksaa tehdä, ehkä kahden viikon välein -useammin kävisi liian raskaaksi vetäjälle...
Moikka! Oiskohan tähän projektiin mahdollista osallistua vai häiritseekö se, että minulla on lapsi...? Sanokaapa ihan suoraan? Nyt on yritetty 16kk pikkukakkosta.. Eikä sitä vaan näy eikä kuulu. :(
VastaaPoistaVastailen noihin kysymyksiin.. :
1.Mielestäni vuoden raja on hyvä, kun on toinenkin projekti jonne voivat mennä lyhyempään yrittäneet.
2.Projektin pituus 3-5kk...
3.Projektipäivitykset vetäjän blogiin.. :)
4.Olisi kiva jos projektin tiimoilta olisi jotain päivitystä 1-2vkon välein... Silloin projekti pysyy aktiivisena, eikä aivan unohdu.. mutta projektilaisten kuulumiset voi päivittää vaikka 2-3vkon välein.. Ihan kuinka vetäjä jaksaa.. :)
5-6.Keskustelunavaukset eivät mielestäni ole pakollisia ainakaan kerran viikossa..Mutta jollain tapaa olisi hyvä pitää projektilaiset kasassa... Hmm. Junna on samoilla aalloilla kanssani eli toivoisin myös saavani projektilta ennekaikkea tukea.. Keskusteluaihe voisi tosiaan olla vaikka parisen viikkoa yhen ihmisen blogissa.. Itse koen saaneeni "Halloweeniksi haamu" projektissa melko vähän vertaistukea, mutta ehkä ihmiset ajattelevat, että narisen ihan turhista, kun minulla on jo yksi lapsi.. Näin ei kuitenkaan ole.. :(
7.Jaa.a. Miten olisi "Toiveikkaana jo toista vuotta" ..? :) ....Uskon kyllä, että keksit paremman.. :D
Minun ei pitänyt enää lähteä projektiin...ja muutenkin jättää blogeilu vähemmälle.. mutta asia muistuu mieleen aina viimeistään piinapäivinä ja silloin tuki on todella tärkeää! Toivoisin, että hyväksyisitte minut joukkoonne..
1. Vuoden raja on hyvä. Alle vuoden yrittäneille on toinen projekti, joten kukaan ei jää ilman.
VastaaPoista2. Projektin pituus on mielestäni täysin vetäjän päätettävissä. Kuinka pitkäksi aikaa uskot jaksavasi sitoutua?
3. Projektiblogi kuulostaa kiinnostavalta ja uudelta tavalta. Mielestäni se voisi olla kaikille luettavissa ja kirjoitusoikeus kaikilla projektilaisilla. Blogiinhan voisi sitten kehitellä kaikenlaista oheistoimintaa.
4. Projektipäivitysten välin voi mielestäni määritellä vetäjä itse.
5. Oheistoiminnassa on se hyvä puoli, että se aktivoi kaikkia projektilaisia. Keskustelut olivat mielestäni oikein hyviä, mutta nopean tempon vuoksi en itse ehtinyt kamalasti osallistua keskusteluihin. Ehkä nyt olisi aika jollekin muulle oheistoiminnalle. Mitähän se voisi olla? Mietintämyssy päähän!
6. Vertaistuki on toki juuri se asia, mitä projektilta odotan. Pitäisi vain keksiä joku keino, jolla sitä saisi vielä lisättyä.
7. Nimen suhteen ei nyt kyllä runosuoni kuki täällä.
Milla: Minua ei ainakaan haittaa millään tavalla se, että sinulla on jo yksi lapsi. Blogisi kuitenkin käsittelee lapsettomuutta eikä vauva-arkea.
1. Jos pitempään yrittäneille tulee oma projekti, vuoden raja lienee hyvä. Itse ilmottauduin jo Lunan projektiin mutta miksipä en samalla tulisi tähänkin, jos se sopii, eikä projekti tule olemaan luonteeltaan liikaa osallistujia työllistävä. (Esimerkiksi yhdet keskusteluavaukset viimeksi eivät työllistäneet liikaa.)
VastaaPoista2. Hyvä kesto projektille on mielestäni muutama kuukausi, riippuen vetäjän innokkuudestakin. Ehkä 3-4kk.
3. En kannata erillistä projektiblogia, minusta se sitouttaisi liikaa. Ja mielestäni blogi on perusominaisuudeltaan periaatteessa jatkuva, mutta projektista jo tiedämmekin että se on vain määräaikainen, joten tämä yhtälö ei mielestäni tenhoa. Projektipäivitykset voisivat olla siis entiseen tyyliin vetäjän blogissa, mutta muu mahdollinen sisältö myös osittain osallistujien blogeissa, jos sellaista taas keksitään...
4. Itse tykkäsin Junnan projektipäivitysväleistä, oliko niitä nyt 2 viikon välein... Mutta ehdottomasti hyvä on noudattaa vetäjän hyväksi tuntemaa linjaa, ei se ole niin niponuukaa osallistujan puolesta. :)
5. Keskustelunavaukset olivat hienoja ja loivat mielestäni Halloweeniksi haamu -projektin olennaisen luonteen. Mielestäni pelkät nimet ja aikataulu ovat vielä vähän vajaa käsite kulkemaan 'projekti'-sanan alla. Itse kehittelin keskustelunavaustani viimeisenä projektissa ja tuntuu että aiheet olivat jo vähän koluttuja äkkiseltään, joten jotain muuta voisi keksiä. Esimerkiksi yhteinen lukuprojekti, yksi kirja jonka kaikki lukevat tai vapaavalintainen oma kirja jossa lapsettomuusaihetta ainakin sivuttaisiin ja sitten osallistuja esittelisi blogissaan sen muille? Kaikki eivät pidä kirjoista, joten leffatkin voisi ottaa lukuun? Tai sitten jotain muuta luovaa, kollektiivistä tai informatiivistä, jonka puitteissa voisi vähän niputtaa osallistujia yhteen jonkun blogissa? Kommentointihan on aina kuitenkin vapaaehtoista... :)
7. Plussalle pakkastaessa 2011
Toiveissa: Kiva kuulla! Käsittelenhän toki välillä myös normaalia arkea..Lapsoseni ei ole enää vauva ja blogini tarkoitus on käsitellä juurikin pääasiassa lapsettomuutta ja saada/antaa sen asian tiimoilta vertaistukea.. En ole kertonut lapsettomuudesta kenellekään läheiselle, joten vertaistuki täällä blogimaailmassa on todella tärkeää! <3
VastaaPoistaBelly, ihan mahtava idea tuo luku- tai leffaprojekti! Leffaprojekti olisi helposti toteutettavissa. Ja leffahan voisi olla jokin aivan muuhun asiaan liittyvä niin saisi ajatuksia pois:)
VastaaPoistahei, mie voisin olla kiinnostunut olemaan mukana tässä projektissa. Toki olen enemmänkin tälläinen blogien seurailija kuin aktiivinen kirjoittaja.
VastaaPoistaTäällä myös kannatetaan leffaideaa! Voisihan sitä jakaa myös esim. ruokareseptejä ja testailla ja kommentoida... Tosiaan ois hienoo saada ajatuksia projektin myötä myös hieman pois tästä ahdistuksesta! :)
VastaaPoistaIlmottaudun mukaan, toi leffa ja kirjaidea on hyvä. Varsinkin kun olen himolukija ja leffojakin kahlaan suhteellisen paljon :)
VastaaPoistaMäkin voisin olla varovaisen kiinnostunut lähtemään mukaan ensimmäiseen projektiini, juurikin tällaiseen pidempään yrittäneille.
VastaaPoistaAivan mahtava vastaanotto, kiitos <3 Pelkäsin, ettei kukaan sitten lähtisikään projektiin, mutta meitähän on jo vaikka kuinka monta!
VastaaPoistaKaikki ovat erittäin lämpimästi tervetulleita projektiin. Kasaan suunnitelmaa, ehdotuksia ja se semmoista viimeistään alkuviikolla, kunhan käyn läpi ajatuksella kaikki ehdotukset. Ja tietenkin, lisää saa laittaa :)