Projektin puitteissa kaksi projektilaista avaa kerran viikossa keskustelun mielen päällä kulloinkin olevasta aiheesta. Ensimmäisen viikon vuoro lankesi minulle projektin ekan plussaajan, yllätysvieraan, kanssa. Minä haluaisin avata keskustelun koskien uskallusta ja uskoa, toivoa ja ehkä vähän rakkauttakin.
Toiveissa teki postauksen, joka olisi voinut olla kuin minun kynästäni. Tuota tekstiä lukiessani tajusin, että minulle matka todella on määränpäätä tärkeämpi. En ehkä haluaisi asian olevan niin, mutta en anna itseni muuttuakaan.
En ole hankkinut Nappulalle mitään näiden pian kolmen vuoden aikana. En ole katsellut Nappulalle mitään, enkä ole aivan varma, mitä Nappula sitten joskus muuttaessaan tarvitsee. Toki keksin kaikenlaista, mutta ei minulla ole selkeää kuvaa siitä, mitä sitten maha pystyssä lähtisin tulevan kummitädin kanssa Nappulalle shoppailemaan.
Hyvin harvoin ajattelen sitä, että tästä kaikesta lopputuloksena voi oikeasti olla Nappulan muutto talouteemme. Minä keskityn siihen, että olenko raskaana. Onko testissä kaksi viivaa vai sanooko se armottoman digitaalisesti "Inte Gravid". Hyvin hieman olen ajatellut mahdollista raskausaikaa. Pohtinut, että missä vaiheessa pitää zumbaaminen lopettaa ja mistä sitä sitten löytää sopivaa vaatetta mahan kanssa käytettäväksi. Mitään sellaista "oikeaa" asiaa en ole pohtinut.
Minun tekisi kyllä mieli vähän katsella, hieman haaveilla. Muiden blogeista luen nettisurffailuista ja haaveiluista ja olen hieman kateellinen. Miten nuo uskaltavat, kun minua pelottaa ja surettaa näin paljon? Haluaisin surffailla nettikaupoissa pieniä vaatteita ja pohtia, millaisissa rattaissa Nappulan olisi hyvä nukkua. Kuitenkin pienikin silmäys lastenvaaterekkiin Vapaa-Valinnassa murtaa palan sydäntäni. Konkreettinen tavara tekee Nappulasta todellisemman ja todellisuus tässä tapauksessa ei ole kovin kummoinen. Nappula puuttuu eikä muuttoa ole suunnitteilla. En vain anna itseni uskoa ja toivoa, että vielä me sellaiselle pienen pienelle vaatteelle käyttäjä saadaan.
Määränpää on unohdettu, tahattomasti ja tarkoituksella, mutta matkalle minä haluaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itku tässä pääsee. En minäkään ole uskaltanut ostaa vauvalle mitään. Mistä minä tiedän tuleeko meille koskaan lasta?
VastaaPoistaKaapissa odottaa ystävieni ostama Muumi-body, jonka sain polttaripäivänäni viime kesänä. Sitä on ihana hypistellä ja ihmetellä kuinka pieni voi joku olla että siihen mahtuu.
Kotona odottaa tyhjä huone johon toivon että pikkubodyyn kääritty asukas joskus muuttaisi. Sitä ennen se muistuttaa täyttymättömästä toiveestani. Huone on yhtä tyhjä kuin sylini on.
Milloin on meidän aikamme siirtyä asemalta junaan?
Pihla, kiitos ihanasta keskustelun avauksesta, musiikkivideo herkisti aiheen äärelle todella <3
VastaaPoistaHäämatkalta halusimme ostaa tuliaisena mökölle pehmolelu-kalan. Sen oli määrä tulla turvaamaan pienokaisen yöunia jo seuraavaan syksyyn mennessä. Näin toivoimme. Alusta asti minulle oli selvä tunne siitä, etten voisi ostaa mitään lapselle, joka ei ole vielä alkuaan saanut. Häämatkatuliainen oli enemmän kuitenkin meitä itseämme varten, se symbolisoi toivettamme perheestä.
VastaaPoistaKun raskauduin odotin kuin kuuta nousevaa rv 12 ylitystä, jotta olisin päässyt / antanut itseni ostaa jonkin konkreettisen lapselle kuuluvan vaatteen. Tähän asti en päässyt. Entisestään tunne matkan varrella on vahvistunut, en kykene ostamaan mitään ennakkoon. Luulen, että jos minulla olisi yksikin vauvan body kaapissa, hypistelisin sitä vetistellen turhan usein.
Esittelin teille jotakin pientä, mitä olen tehnyt itse silmän pilkkeelle. Aloitin tekemisen jo ennen kuin aloitimme yrittämisen, mutta nyt olen ainakin toistaiseksi, tiedostamatta, lopettanut.
VastaaPoistaVarovasti vilkuilen mammavaatteita, mutta mitään vauvantarvikkeita en uskalla katsoa kuin ystävien lapsille.
Pelko siitä, että tekemällä oikeita hankintoja kaupasta toisivat jotenkin pahaa karmaa tai sitten se pettymyksen määrä, jos koskaan emme omaa lasta saisi, estää vilkuilemasta tai haaveilemasta liikaa.
Itsesuojeluvaistoa se kai on?
Minäkin olen kateellisena lukenut, kuinka jotkut ovat ostaneet jo melkoisen vaatearsenaalin vauvalle ennen kuin sitä on saatu alullekaan. Itse en ole ostanut mitään, en lelun lelua, en vaatteen vaatetta. Ne muistuttaisi liian kipeästi siitä, mitä meillä ei ole.
VastaaPoistaEn mä uskalla miettiä mitään vaunuja tai syöttötuoleja, lukea vauvanhoito-oppaita jne. Ne eivät ole osa mun elämää tällä hetkellä. Mun elämän täyttää taas pikkuhiljaa lekurissa ravaamiset, piikitykset ja piinaavista piinaavimmat päivät jolloin toivo on todella koetuksella.
En mä osaa ajatella itseäni äitinä, vielä. En osaa ajatella itseäni edes raskaanaolevana, koska sitä tavoitellessa on kuljettu niin pitkä matka. Koen tällä hetkellä olevani vain tyhjä kuori, mutta jos sitä täytettä joskus saan, varmasti kasvan vatsani mukana äitiyteen.
Täälläpä myös henkilö, joka ei ole uskaltanut ostaa mitään. Tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, että oikeasti niille olisi joskus käyttöä. Ja kaapissa ollessaan ne vain muistuttaisivat koko ajan siitä, että yhä kauemmin ovat siellä olleet odottamassa.
VastaaPoistaOlisi tosiaan mukavaa, jos pystyisi/uskaltaisi haaveilla. Olisi mukavaa, jos voisi sanoa, että KUN meillä on vauva, niin...
Mä makaan kuumeessa kotona, joten anteeksi jo etukäteen sekava kirjoitus ;)
VastaaPoistaMulla tulee varmaan kaikki kommentit olemaan aika ääripäästä, koska en ole "normaali" lapseton, tai "normaali" odotuksen odottaja...
Meillä on lastenhuone täynnä lastentarvikkeita, lipasto pullollaan pieniä vaatteita, vaunut, sitterit, pedattu pinnis ym. odottamassa käyttäjää. Voi luoja se teki kipeää tulla tyhjän sylin kanssa maaliskuussa kotiin, viedä esikoisen uurna Iitan vaatelipaston päälle odottamaan hautaanlaskua. Teki mieli heittää lastentavarat ikkunasta ulos, hyppiä päällä ja polttaa ne. Kaikki se, pahaa pahaa pahaa karmaa, kaikki pois meiltä! Mutta nykyään, kun niitä tavaroita katsoo, tulee jotenkin lohdullinen olo. Vaikka se aika karmivalta kuulostaakin, niin me ei olla siivoamassa niitä tavaroita pois. Joka tapauksessa pienempi sisarus olisi saanut Iitan tavarat käyttöönsä sitten joskus, vaikka Iita eläisikin. Se olisi eri asia, jos Iita olisi kerennyt niitä käyttää, sitten tuskin niitä laitettaisi kiertoon. Mutta nyt en näe siinä mitään pahaa, vaikka tavarat onkin tallessa ja tulossa sitten käyttöön kun (<-- huomatkaa positiivisuus ;) )saamme elävän lapsen tänne meidän päiviä ilostuttamaan.
Yhden lapsen haudanneena, en voi sanoa, että uskoisin pahaan karmaan. Me iloittiin raskaudesta ihan täysillä ja ostettiin tytölle vaikka mitä tarvikkeita. Mutta voin hyvällä omatunnolla sanoa, että Iitan kuolema ei todellakaan johtunut em. asioista! Kyllähän se hankitojen katsominen teki alkuksi pahaa, mutta hei, se on meidän elämää. Siinä huoneessa on miljoonittain muistoja ja tunteita, ne ovat tulleet jäädäkseen. Varmaan olisin enemmän surullinen jos en mitään olisi hankkinut valmiiksi, aivan kuin tietääkseni miten loppujen lopuksi käy. Aivan kuin olisin viestittänyt lapselleni, että hän ei ole tervetullut. Ennen raskautta ei vauvatavaroita ostettu, mutta sitten heti plussan jälkeen elettiin sillä mielellä, että meille tulee vauva keväällä. Ei mietitty, että entä jos, vaan että näin on ja sillä sipuli, meille TULEE vauva :) Minusta liika stressaaminen ja etukäteen miettiminen vie vaan liikaa energiaa... Enhän ole kärsinyt samanlaista lapsettomuutta kuin monet projektilaiset, mutta jaksan uskoa, että vaikka ne pienet potkarit hankkisikin, ei se meinaa huonoa onnea. Jos jotain on käydäkseen, se varmasti käy ja jos lapsi ei ole tullakseen luomuna niin se ei sitten tule :) Varmaan neuvolakin suosittelisi ehkäisynä pientä bodya, jos sillä olisi jotain näyttöä hedelmällisyyden kanssa. Niillä hankinnoilla voi tehdä muistoja, vaikka ne tekisivät alkuksi kipeää, niin ne sälyy mukana. Äh, vaikea selittää, nyt puhuu siis nainen, jolla ei ole esikoisesa muuta kun muistot jäljellä.
Itse en myöskään ole ostanut mitään. En niinkään pelkää niiden tuovan huonoa onnea, vaan minäkin koen sen niin, että on vaikea katsella jo ostettuja tavaroita jos lasta ei kuulukaan. Joskus ajattelin että kun plussa ilmestyy, marssin suoraan kauppaan ostamaan pienelle jotain pientä. Noh, sekin on muuttunut ja päätin tehdä sen heti ultran jälkeen jos kaikki on hyvin. Tiedänpähän samalla jos täytyy ostaakin kaksi ;)
VastaaPoistaEli vielä hetken ostelen ja teen vaatteita ja tarvikkeita vain kummilapsille ja muiden tuttujen pienokaisille.
Anskulla on paljon hyviä pointteja. On tietysti selvää, että vauvan vaatteet tai tavarat eivät vaikuta hedelmällisyyteen millään tavalla.
VastaaPoistaItse en ole ostanut myöskään mitään vauvan tarvikkeita. Aivan kuten Yllätysvieras tuossa sanoikin, kyse ei ole huonon karman pelosta vaan ennemminkin siitä, että en halua tavaroiden olevan muistuttamassa tyhjästä sylistä.
Muutamaan otteeseen olen käynyt vauvanvaateosastolla jossakin kaupassa, mutta siellä tulee yleensä vain paha mieli ja tavallisesti lähden nopeasti pois.
Muutamia tavaroita tulevalle lapsellemme meillä kuitenkin on. Äitini on siivonnut varastoja ja tuonut minun vanhoja lelujani säilöön tänne meille. Ihanat nukenvaunut, lasten keinutuoli, nuket ja pehmolelut odottavat varastossa leikkijää. Toivon niin kovasti, että oma lapseni pääsisi joskus leikkimään minun tärkeillä leluillani.
Olen myös alkanut tehdä tulevalle vauvallemme peittoa. Virkkaan puuvillalangalla ruutupitsiä, jossa on ruusukuvio. Yksi ruusu jokaista kuukautta kohti, jonka olemme lasta odottaneet. Virkkaaminen toimii minulle terapiana. On hyvä työstää kuukautisista aiheutuvia tunteita myös käsin. Ajatukseni on lopulta ommella pitsit kankaaseen ja tehdä siitä peitto. Toivon vain kovasti, että kukkia ei kerry niin paljon, että joudun lopulta vuoraamaan kokonaisia huoneita kukkapitseillä!
En osaa kuvitella, kuinka minulle käy, jos raskaustestistä löytyy lopulta kaksi viivaa. Luulen, että en innostu ostamaan tavaroita aivan heti siinäkään vaiheessa. Syynä ei todennäköisesti silloin ole kuitenkaan menettämisen pelko vaan se, että haluaisin pysyä vauvakrääsän ostamisen kanssa kohtuudessa ja ostaa vain sellaista, mitä oikeasti tarvitsen.
Saa nähdä, miten käy!
Pala nousi kurkkuun tekstejänne lukiessa. Olen siinä mielessä eri tilanteessa, että minulla on yksi lapsi. Nyt kun luin kirjoituksenne haaveista ja siitä, kuinka mitään ei halua ostaa etukäteen jne. tuli sellainen olo, että olenko aivan kiittämätön, kun haluan vielä toisenkin lapsen, kun joillain ei ole sitä ensimmäistäkään! Mieheni on monesti minulle sanonut, että onhan meillä sentään yksi lapsi ja voi kyllä (!) minä olen lapsestani kovin kiitollinen ja hän on tärkeintä maailmassani, mutta silti sattuu, kun sisarus ei meinaa tulla millään. Tällähetkellä on niin monta rautaa tulessa.. minulla, että syksyn mittaan en varmaan kauheasti edes kerkeä asiaa miettimään vaikka hajoilenkin joka kuukausi kuukautisten alettua. Tuntuuko teistä epäreilulta, että olen tässä projektissa myös mukana..?
VastaaPoistaUskallan silti laittaa haaveeni tähän siitä pienestä nyytistä, jota olemme yrittäneet reilun vuoden ja jonka ajattelin saavani muka helposti. Ehkä näin onkin tarkoitettu, että opin ymmärtämään ettei lapsia niinvain saadakkaan... Tiedän, että olen joskus sortunut niin ajattelemaan, että tehdään vaan kyllähän se sieltä tulee ja kas kummaa, kun ei sitten meinaa tullakkaan! Uskon karmaan... kohtaloon... ja toivon, että meille suotaisi vielä joskus myös toinen lapsi... Sisarus.. Niin tärkeitä ovat omat sisaruksenikin minulle! Mutta niistä haaveista... niitä on.. tekee kipeetä nuuskutella kavereiden vauvoja.. toisia.. kolmansia.. Tuntuu pahalta, että meidän kaapit on niin täynnä esikoisen vaatetta, että niitä pitäisi kohta viedä kirpputorille, mutta en vaan raaski... tuntuu pahalta, että esikoisemme ei välttämättä tule koskaan kokemaan sitä tunnetta, kuinka tärkeä sisarus voi olla. Haaveilen silti.. ja nyt itkettää.
Mukavaa, että keskustelua on syntynyt!
VastaaPoistaEnsimmäisenä haluan kommentoida Millalle, että ei missään nimessä ole epäreilua olla projektissa mukana! Syystämme me kukin tähän osallistumme, kukin yhtä pätevästä.
En minäkään usko pahaan karmaan, vaan monien kommentoijien tavoin ajattelen niiden vain satuttavan liikaa. Mutta muutama neuloo peittoa, niin minäkin haluaisin tehdä! Ehkä kerään uskallusta aloittaa Nappulan peiton tekemisen. En ole mikään käsityöihminen, mutta terapiasta se ehkä kävisi.
Anskun kannan ymmärrän hyvin. En osaa asettua tilanteeseesi, mutta tuskin minäkään Iitan huonetta tyhjentäisin. Muistot ja lohdun saaminen ovat tärkeitä. Enemmän surua voisi todella aiheuttaa se, jos ei Iitan muuttoon olisi mitenkään valmistautunut.
Tämä on kyllä ihanan ristiriitaista, taisteluni maailmankaikkeuden kanssa. Toisaalta en halua enkä uskalla ostaa mitään, sillä pelkään niiden muistuttavan jatkuvasti siitä, miten viallisia tässä ollaan. Toisaalta tuntuu, että karkoitankin onnea kun en hanki mitään vaan torjun ajatusta. En edes usko karmaan, mutta näin raskausasioiden äärellä tunteet heittelevät niin, ettei sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa.
P.S. Blogger ei hyväksy kirjautumistani, joten kommentoin siksi tällaisella nickillä.
Minä en ennen ostanut mitään, vaikka monilla reissuilla näin kaikkea ihanaa, mitä ajattelin että tuo olisi kiva ostaa tulevalle lapselle.
VastaaPoistaUSAsta ostin kasapäin vaatteita kummilapsilleni, ja unelmoin siitä päivästä kun saisin ostella USAsta halpoja ja ihania vaatteita omalle lapselle. No, koska minusta tulee (jos siis saan lapsen) totaali-yh, ja haluan olla pari vuotta kotona lapseni kanssa, voin vain haaveilla shoppailumatkasta Tukholmaa tai Tallinnaa pidemmälle... Onneksi myös Tukholmassa on paljon erillaisia ja ihania kauppoja :o)
Plussaamisen jälken en myöskään uskaltanut ostella mitään, ajattelin että sitten 12 viikon jälkeen. sitten tuli keskenmeno, ja juhannusalennusmyynnit. Ja lohdutukseksi annoin itselleni luvan ostaa ihania vauvanvaatteita alesta. Olinhan jo kerran tullut (ensimmäisellä yrityksellä) raskaaksi. Miksen siis uudestaankin? No, nyt taas tuntuu siltä, etteihän siitä uudesta raskautumisesta, tai raskauden jatkumosesta ole mitään takuita.
Mutta, oli miten oli, enää en taas mitään ostele ennen seuraavan raskauden 12 viikkoa, ja jos en sinne koskaan pääse, saa joku onnekas kaveri tai sukulainen ison kasan ihania vauvanvaatteita!
Minäkään en ole ostanut mitään vauvaa varten ja tällä hetkellä mahdollinen äitinä olo tuntuu tosi kaukaiselta. Silloin kun aloitimme tämän projektin tein sen yhden suuren liikun eli myin oman Poni Pontevani, koska arvelin ettei aikaa sille tule olemaan tarpeeksi _kun_ meille tulee lapsi. Tässä vaiheessa olin vielä varma, että se kun on ihan lähitulevaisuudessa :/
VastaaPoistaNo sitä lasta ei kuulu ja joskus Poni Pontevan myynti harmittanut, onneksi se kuitenkin pääsi mukavaan kotiin. Ironisinta tässä myyntiprojektissa on se, että Ponille on tulossa varsa ensi keväänä.
Samaan aikaan kun Ponin tulevaisuutta mietittiin katselin myös vauvanvaatteita ja mietin mitä kaikkea uusi tulokas mahdollisesti tarvitsee (en kuitenkaan ostanut mitään). Kuukausien yrittämisen jälkeen vaatteiden ja tarvikkeiden katseleminen ja vaihtoehtojen pohtiminen on jäänyt kokonaan pois.
Minä olen haaveilija ja tykkään suunnitella asioita paljon etukäteen..se on vain luontaista minulle.
VastaaPoistaOlen katsellut paljon kaikkea mahdollista vauvoihin liittyen, mitä minä haluaisin meidän vauvalle. Viikottain käyn ihastelemassa tietyiltä nettivuilta vauvanvaatteita jne.
Olen ostanut muutaman jutun alesta siis 2 pussilakana settiä... Tällä hetkellä ajattelen ihan hullusti, että vauva kyllä tulee kerran olen sille jo jotain ostanutkin. Mutta enhän voi olla mitenkään varma!! Mutta tällä hetkellä uskon näin. Luulen, että ajatukseni muuttuvat kyllä sitten, jos saamme haaveilla vauvasta vaikkapa vuoden verran...
Mieheni on taas toisenlainen tämän asian suhteen, hän vähän salaa hymyilee tälle minun tavalleni katsella jo nyt vauvalle juttuja. Toisaalta hän sanoi, että ymmärtääkin minua ja sanoi, että se on söpöä. Mitään suurta ja kallista en menisi kuitenkaan ostamaan ennekuin plussa on, mutta haaveiluani voin jatkaa...
Me ollaan nyt noin 5 kuukautta yritetty ja oon jo jonkin verran kerennyt vaatteita sun muita hamstraamaan ennen kun virallinen yritys aloitettiin. Nyt kun virallisesti yritetetään vauvaa, niin ei tule läheskään niin paljoa mietityttyä nimiä tai vaunuja vauvalle, ostettua vaatteita yms.
VastaaPoistaEhkä mullekin on tällä hetkellä tärkeempää päästä sinne matkalla, niin sitten vois alkaa kunnolla haaveilemaan ja ostelemaa/suunnittelemaan. Nyt tuntuu, että jos annan luvan itselleni ihastella vauvantarvikkeita ja haaveilla, niin petyn vaan entistä enemmän kun testi näyttää negaa.. :/
Kommentoin vielä tähänkin keskusteluun, vaikka keskustelu liekin virallisesti päättynyt. Olin reissussa, enkä aiemmin tänne päässyt :)
VastaaPoistaMeillä on nyt yritystä takana vajaa 4 kk ja en ole ostanut mitään vauvalle. En itse asiassa ole edes hypistellyt mitään vauvan vaatteita tai tarvikkeita. Elän kai sen verran hetkessä, että tarvitsen ensin plussan. Koiranpennun ottaessamme, ostin hihnan ja pannan sun muut tarvikkeet päivää ennen kuin haimmme karvaturrin kotiin :)